Centurion on inspiroitunut roomalaisesta kulttuurista
Centurion on Inspired Gaming Groupin peliautomaatti, joka mukailee teemansa puolesta vanhaa roomalaista kulttuuria. Roomalainen teema huokuu joka yksityiskohdasta, sillä peli täynnä on erilaisia symboleja ja viittauksia muinaisen Rooman kulttuuriin. Antiikin roomalaiset centurion-upseerit ovatkin vahvasti pelissä läsnä nimensä puolesta.
Centurion on peliautomaattina jopa hieman epätyypillisen näköinen. Peli ei ensisilmäyksellä muistuta kovin paljoa mitään tunnettua kasinopeliä, mutta yleisilme onkin varsin erikoinen. Itse peli on kuitenkin erikoisesta ulkoasusta huolimatta hyvin tavallinen, eikä sen käyttöliittymästä löydy erikoisuuksia. Graafisesti peli on kuitenkin hieman hämmentävä. Visuaalisesti elementit eivät itsessään ole kovin näyttäviä, ja pelin pääpaino onkin selkeästi toiminnallisuudessa.
Pelipainikkeet ovat ihan näyttäviä, ja ne toimivat erittäin hyvin käyttöliittymässä. Peliä ei ole lähdetty sotkemaan ylimääräisillä painikkeilla, vaan pelaaja löytyy ruudulta lähinnä perinteiset painikkeet panoksen asettamista ja pelin käynnistämistä varten. Mitään tekemistä painikkeiden ulkoasulla ei kuitenkaan pelin teeman kanssa ole, mikä aluksi näyttää hieman hämmentävältä. Kaikki informaatio on kuitenkin helposti saatavilla, sillä pelaaja voi ruudun yläkulmasta tarkastaa pelitilinsä saldon ja panoksen suuruuden tarkastaminenkin sujuu helposti, eikä tietoa ole piilotettu kaiken muun sekaan.
Peliruudun panospainikkeilla säädetään itse panos ja tämän jälkeen käynnistetään peli ruudun alalaidan pelipainikkeesta. Oikeastaan mitään muuta pelaajan ei tarvitse tietää. On kuitenkin syytä lukea pelin ohje ennen aloittamista, sillä se helpottaa pelin seuraamista suuresti. Voittotaulu on pelissä onneksi todella selkeä, ja siitä pelaaja löytää kaiken olennaisen informaation.
Roomalaista symboliikkaa kasinopelin muodossa
Centurionia voi luonnollisesti pelata myös mobiilissa. Mobiiliversio on toimiva ja näyttää suurin piirtein samalta, kuin tietokoneversiokin. Pelaaminen on helppoa ja käyttöliittymä on erittäin intuitiivinen. Mobiiliversio ei kalpene lainkaan itse pääversiolle, vaan mobiilissa pelaaminen on aivan yhtä mukavaa ja jännittävää. Luonnollisesti kuitenkin esimerkiksi käyttöliittymä on optimoitu mobiililaitteiden kokoa vastaavaksi toiminnallisuuden pysyessä kuitenkin samana.
Pelistä löytyy erilaisia symboleita. Näitä ovat niin sanotut kuvasymbolit, joita ovat pelin logo, miekka ja kilpi, hevosrattaat, Colosseum, kypärä, sekä kolikko. Tämän lisäksi wild-symbolina toimii kultainen seppele. Kuten wild-symboli yleensäkin, tämä symboli korvaa minkä tahansa muun symbolin voittolinjalla. Niin sanottu pelin logo voikin maksaa peräti 500-kertaisena pelaajan panoksen, mikäli pelaaja saa täytetty voittolinjan kyseisellä symbolilla kokonaan. Niin sanotut kirjainsymbolit ovat pelissä hieman vähemmän arvokkaita. Näitä ovat J, Q ja K. Nämä symbolit ovat keskenään saman arvoisia, ja voivat palauttaa pelaajan panoksen parhaimmillaan takaisin 200-kertaisena. Vaikka kuvasymbolit ovatkin pelissä huomattavasti arvokkaampia, saavat myös kirjainsymbolit pelissä arvostusta, sillä toisin kuin monessa muussa pelissä, Centurionissa myös kirjainsymboleilla voi päästä isommille rahoille.
Centurion tarjoaa todella laajan bonustarjonnan
Centurionin bonusvalikoima on erittäin laaja. Pelistä löytyy nimittäin peräti kahdeksan erilaista bonusta. Neljä näistä bonuksista aukeaa saamalla peliruudulle kolme logosymbolia, jolloin pelaajalle arvotaan jokin neljästä bonuksesta.
Prizes on Parade on bonuspeli, jossa pelaaja valitsee stop-nappulaa painamalla kilven, jonka takaa paljastuu pelivoitto. Tämän jälkeen peli jatkuu samaa rataa, kunnes pelaaja pysäyttää pelin connect-symbolin kohdalle. Tämän jälkeen peli päättyy, ja pelaaja saa voittonsa.
Road to Rome on bonus, jossa pelaaja heittää noppaa, jonka jälkeen pelihahmo liikkuu peliruudulla. Pelaajalle on ennalta määritetty, kuinka monta nopanheittoa hänellä on aikaa kerätä peliruudulta voittokertoimia. Pelaajan päästessä bonus loppuun asti, pääsee hän valitsemaan isomman voittopalkinnon.
Tämän lisäksi pelistä löytyy luonnollisesti myös erityylisiä bonuksia. Caesar’s Free on bonus, jossa pelaaja pyöräyttää kahta erilaista pyörää. Toinen pyöristä määrittää ilmaiskierrosten lukumäärän ja toinen kertoimen, jolla mahdolliset voitot kerrotaan. Tämän jälkeen ilmaiskierrokset toimivat samalla tavalla, kuin minkä tahansa muunkin pelin ilmaiskierrokset.
Niin sanotussa Super Free Spins -toiminnossa pelaaja saa kolme ilmaiskierrosta. Ensimmäisen kierroksen aikana kela numero 2 täytetään wild-symboleilla. Toisen pyörähdyksen aikana kaksi ensimmäistä kelaa kokevat saman kohtalon. Viimeisen pyörähdyksen kohdalla kolme ensimmäistä kelaa täytetään wildeilla.
Neljä bonuksista on satunnaisesti käynnistyviä. Ensimmäinen bonuksista takaa pelaajalle viiden symbolin rivin jollekin voittolinjalle. Big Win -bonus antaa pelaajalle Centurion-symbolin sisältävän suuren voiton. Reelus Maximus on bonus, jossa peliruudulle tippuu niin sanottu megasymboli, joka on 3×3 ruudun kokoinen täyttäen siis 9 normaalin ruudun verran tilaa peliruudulta. Superbonustoiminto tiputtaa peliruudulle bonussymboleita yhden kierroksen ajaksi.
Pelistä löytyykin bonuksia todella paljon. Yhteensä bonuksia on peräti 8, ja ne kaikki ovat todella monipuolisia ja uniikkeja. Peruspeli ja bonukset ovat todella hyvin kuitenkin tasapainossa, eikä pelaamisesta tule pelkkää bonusten odottelua. Peli tasoittaakin peruspelin ja bonusten välistä eroa panoksilla, sillä pelin panosskaala on todella laaja. Centurionia pääsee pelaamaan jo 20 sentin panoksella, mutta myös 250 euron isot kierrokset ovat mahdollisia.
Vankka ja uniikki kokonaisuus
Centurion on erinomainen kasinopeli. Peli ei visuaalisesti yllä kärkikastiin, mutta visuaalista toteutusta paikkaa toiminnallisesti todella uniikki peli. Bonuksiin on todella panostettu, ja niitä löytyy pelistä paljon. Jokainen kierros tuntuu omanlaiseltaan, eikä pelaajalle synny ennalta-arvattavaa tunnetta. Laaja bonuskattaus pelastaakin todella paljon, sillä ensivaikutelma pelistä on hieman rumien grafiikoiden vuoksi hieman hämmentävä.
Onneksi Centurion on kuitenkin myös toiminnallisesti priimaluokkaa. Käyttöliittymä toimii todella hyvin, ja pelaaminen on tehty todella helpoksi. Myös mobiilipelaaminen on sujuvaa, eikä pelaajan tarvitse tuijottaa latausruutua tuntikausia.
Peli onkin ennen kaikkea todella tasapainoinen, sillä myös peruspelistä löytyy jännitettävää, eikä peli mene pelkäksi bonuksien jahtaamiseksi. Peli palauttaa noin 96 prosenttia, mikä on palautusprosentiltaan noin keskitasoa.
Voimme suositella Centurionia lämpimästi kaikille kasinopelien ystäville! Mikäli bonukset ovat erityisesti mieleesi, tai satut olemaan kiinnostunut roomalaisesta kulttuurista, on Centurion varmasti pelisi!